09/09/2026

09.09.2026 Aallot

 

Suru tulee aaltoina, ja usein silloin, kun sitä vähiten odottaa. Anna sen vyöryä ylitsesi. Se saattaa lyödä jopa jalat altasi. Ja kun se on mennyt ohi, nouse ylös, pudistele hiekka pois päältäsi ja rauhoittele niitä kohtia, joihin olet saattanut saada hieman naarmuja.

Et ole yksin surusi kanssa. Kaikki kärsivät, kun rakas ihminen on siirtynyt tuonpuoleiseen. Yritä löytää joku, joka tietää, miltä sinusta tuntuu. Saatat valittaa: "Mutta kukaan ei tiedä sitä!” Ja se on totta: suru voi olla jokaisen kohdalla hieman erilainen.

Olet oikeassa, jos sinusta tuntuu, ettei kukaan ole koskaan rakastanut toista niin paljon kuin sinä rakastit häntä, jonka poismenoa suret. Kaikki rakastavat omalla ainutlaatuisella tavallaan, ja sinä, ihana valo, tulit ruumiiseen juuri siksi: kokeaksesi ihmissuhteen täyteyden; tunteaksesi rakkauden monet puolet.

On totta, että toiset eivät ehkä ymmärrä tarkalleen, mitä välillänne oli, mutta kaikki tietävät mitä suru on. Käänny toisten puoleen. Purkaudu hieman. Tee se vaikka vain paperilla tai tietokoneella, jolloin ympärilläsi olevat enkelit kuulevat sanasi. Joka tapauksessa; tiedä, ettet ole yksin. 

Myrskyn jälkeen meri tyyntyy. Ja tuossa tyyneydessä voit saada yhteyden poismenneisiin, kun aika on oikea.

Olet niin kovin rakastettu.

 

Ei kommentteja: