Suru tulee aaltoina, ja usein
silloin, kun sitä vähiten odottaa. Anna sen vyöryä ylitsesi. Se
saattaa lyödä jopa jalat altasi. Ja kun se on mennyt ohi, nouse ylös, pudistele hiekka pois päältäsi ja rauhoittele niitä kohtia, joihin olet
saattanut saada hieman naarmuja.
Et
ole yksin surusi kanssa. Kaikki kärsivät, kun rakas ihminen on
siirtynyt tuonpuoleiseen. Yritä löytää joku, joka tietää, miltä
sinusta tuntuu. Saatat valittaa: "Mutta kukaan ei tiedä sitä!”
Ja se on totta: suru voi olla jokaisen kohdalla hieman
erilainen.
Olet
oikeassa, jos sinusta tuntuu, ettei kukaan ole koskaan rakastanut
toista niin paljon kuin sinä rakastit häntä, jonka poismenoa
suret. Kaikki rakastavat omalla ainutlaatuisella tavallaan, ja sinä,
ihana valo, tulit ruumiiseen juuri siksi: kokeaksesi ihmissuhteen
täyteyden; tunteaksesi rakkauden monet puolet.
On
totta, että toiset eivät ehkä ymmärrä tarkalleen, mitä
välillänne oli, mutta kaikki tietävät mitä suru on. Käänny
toisten puoleen. Purkaudu hieman. Tee se vaikka vain paperilla tai
tietokoneella, jolloin ympärilläsi olevat enkelit kuulevat sanasi. Joka
tapauksessa; tiedä, ettet ole yksin.
Myrskyn jälkeen meri tyyntyy.
Ja tuossa tyyneydessä voit saada yhteyden poismenneisiin, kun aika on oikea.
Olet
niin kovin
rakastettu.