Et pidä sanasta ”antautuminen”. Tuo sana aiheutta sinussa sisäisen konfliktin, kun ajattelet vallan epätasapainoa. Tiedätkö, että vastustamalla sitä, mitä itsessäsi ja ympärilläsi tapahtuu, estät asioiden luonnollisen etenemisen? Sanot: "Mutta juuri sitä haluan!", sillä et hyväksy näkemääsi.
Ja siinä se paradoksi onkin. Jos et ole samalla aaltopituudella sen kanssa, mitä näet ja kuulet ympärilläsi, jonkin sinussa itsessäsi täytyy muuttua. Tarvitset oivalluksia. Saat ne mukautumalla.
Antautuminen ei sano ”hyväksyn sen, mitä tapahtuu”. Se tarkoittaa lepäämistä siinä meressä, josta kaikki aallot nousevat; että annat sen kuljettaa ja kannatella itseäsi. Annat sen inspiroida tekoihin tai tekemättä jättämisiin.
Antautuminen ei ole heikkous, eikä se ole vahvuus. Se on sitä, että hyväksyy tapahtumien kulun ja oman luonnollisen paikkansa siinä, mitä tapahtuu.
Olet niin kovin rakastettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti